keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Jetlagin kourissa



Aikainen aamu ja viereinen golfkenttä
Teillä jo keskiviikko painuu kohti yötä ja me heräämme klo 05.30. Aurinko nousee tosi nopeasti noin 06.00. Tiistai meni jetlagin kourissa kärvistellessä. Aamulla kävimme pienen reippailun ja iltapäivällä uin Ninan kanssa reitillä noin 40 min. Ulla seurasi laiturilta kauhuissaan, kun delfiinit pyörivät meidän lähellä. Me emme niitä onneksemme huomanneet. Uinnin jälkeen alkoi karmea paleleminen, vaikka ilman lämpötila oli 30 astetta. Säikähdin tosissaan, että nyt olen tulossa kipeäksi. Paniikki-Burana huuleen, vaatetta päälle ja peiton alle. Parin tunnin päästä heräsin ihan hiestä märkänä. Tänä aamuna olo oli jo normalisoitunut. Täytyy sanoa, että Tomppa oli tosiaan oikeassa sanoessaan, että tänne on pakko tulla tarpeeksi aikaisin.


Kevyt aamulenkki


Eilen kävimme autolla katsomassa pyöräreitin alkua. Täytyy todeta, että laavakenttää riittää. Tulee vähän hermostunut olo, kun triathlonisteja ajaa vastaan ja tuntuu, että kaikki ovat treenaamassa ja itse lepäilee. Muistan aikoinaan lukeneeni Nitti Nuuttilan viisauksia siitä, että täällä ei tarvitse enää treenata, vaan työ on tehty jo aiemmin. Samaa Tomppa myös painotti, kun antoi ohjeita valmistautumiseen. Omat treenit tulevat olemaan lyhyitä ja kuuntelen kroppaa, miten jetlagista palautuminen etenee. Tuonne jonnekin kauas Hawille pitäisi jaksaa ajella ja vielä takaisin.



On muuten ollut hienoa seurata, kuinka moni on tätä blogia jo lukenut, noin 870 lukukertaa, kiitoksia siitä. Toivottavasti osaan kertoa asioista, jotka miellyttävät ja antavat jokaiselle potkua omaan treenaaniseen.

1 kommentti:

  1. Näitä juttuja on tosi kiva lukea, niin sekä sun että Ninan blogista.:) Tsemppiä kisaan ja valmistautumiseen!

    VastaaPoista