lauantai 27. lokakuuta 2012

Mitä muistan Hawaiin Ironmanista

Pahoittelen näin alkuun kommentoinnin häiriöitä. Päälle oli jäänyt asetus, että vain rekisteröityneet käyttäjät ovat voineet kommentoida. Sanoinhan aiemmin, että kone tekee virheitä. Nyt asetus on korjattu eli jokainen voi kommentoida tekstejäni. Kommentteja toivotaankin.

Olen monta kertaa sanonut, että Ironman kisasta muistaa kisan jälkeen vain 20-30 asiaa. Minusta se on hölmöä, kun aikaa kuitenkin minulla kuluu 9.30-11 tuntia. Siksi ajattelin nyt kirjoittaa ylös mitä muistan Hawaijin kisasta. Itselläkin on aikojen kuluttua kiva lukea mitä tapahtui, kun en kuitenkaan vielä myöhemmin muista edes kaikkia nykyisiä asioita.

Aamulla herätys 04.00, aamupala ja sitten suuntasimme kohti Konaa. Autoja oli liikkeellä jo aika runsaasti ja kisa-alueella oli jo täysi meininki, kun saavuimme sinne noin 5.10 am. Varsinainen kisa-alue Konassa on todella pieni noin 2000 kilpailijalle ja heidän kannustajilleen. Katsomopaikat lähtöalueen kohdalla laiturilla oli jo varattu ja hulina pimeässsä oli aika hurjaa. Minä suunnistin merkkaukseen, joka meni kyllä todella nopeasti, koska vapaaehtoisia oli paljon. Minuakin oli merkkaamassa kaksi naista.





Merkkaamisen jälkeen menin pyörän luo tarkistamaan renkaiden ilmanpaineet. Tässä vaiheessa huoltajat joutuivat eroamaan urheilijasta, koska heitä ei päästetty lähellekään aluetta, josta me kuljimme. Pyörä alueella volunteerit olivat pumppuineen heti paikalla, mutta näyttivät vain valoa, eivätkä auttaneet pyörän pystyssä pitämisessä tai muuten. Pumppaaminen oli vähän vaikeaa, koska pyörät oli todella ahtaissa väleissä. Pyörän tarkistaminen ja sitten suunnistaminen kohti uinnin starttia, kello oli tuolloin noin 06.00. Yritin etsiä Ullaa ja Ninaa yleisön joukosta, mutta siellä oli ihan mahdoton löytää ketään. Aurinko nousi samoihin aikoihin ja tunnelma muuttui heti iloisemmaksi, tosin jokainen oli jännittynyt, eikä siellä paljon riemun kiljahduksia kuulunut. Varustekassit sai palauttaa ilman pumppua, joten oman vanhan pumpun laitoin roskiin. Olin varannut sen mukaan siltä varalta, ettei kisapaikalla ole tarpeeksi pumppuja tarjolla.




Uimarit menossa starttialueelle


Ullan ja Ninan näin ennen uintipaikalle menoa. Halauksien ja pusujen saattelemana varsin totinen mies siirtyi laiturille. Siellä oli jo todella ahdasta, mutta röyhkeästi edeten pääsin ihan portaille asti, josta mentiin veteen. Aikaa oli vielä runsaasti omaan starttiin, kun prot olivat jo vedessä odottamassa tykinlaukausta. Istuin portailla amerikkalaisen nuoren naisen vieressä ja tunnelma oli todella odottava ja hiljainen. Amerikan kansallislaulu kajahti soimaan ja viereisen naisen kyyneleet valuivat ihan norona.Täytyy myöntää, että kyllä siinä myös pohjoisen poika vähän nieleskeli.

Veteen menimme 25 vaille seitsemän, joten aika vedessä oli melko pitkä ja lämpimän ylläpito vaikeaa, koska ei voinut kovinkaan paljon uida. Itse valitsin lähtöpaikan vasemmalta ja melko eturivistä. Startin jälkeen (laukausta ei masters-lähdössä kuultu) uinti oli koko ajan nipussa etenemistä ja tuntui, ettei kääntöpaikkana ollut laiva tule milloinkaan vastaan. Paluumatka oli vähän helpompi, mutta koko aikana uinti ei edennyt rennosti, koska piti kokoajan hakea omaa paikkaansa.




Pyörän lähtö kaupunkialueella oli todellista säpinää ja sai koko ajan olla varuillaan, mihin voi ajaa ja mistä muita kilpailijoita tulee. Valtatielle noustuamme rinnallani ollut kaveri kaarsi yllättäen vasemmalle ja osui toisen kilpailijan renkaaseen kaatuen mahalleen asfalttiin. Toivottavasti hän pystyi jatkamaan kisaa. Minulla putosi molemmat juomapullot kaupunkiosuudelle, sen huomasin vasta kun olimme päässeet takaisin valtatiella ja suuntasimme kohti Hawia.




Alussa vauhti oli tempovaa, mutta rauhoittui normaaliin matkavauhtiin aika pikaisesti. Onneksi juomahuoltoja oli melko tiheään eli sain nopeasti juotavaa pudonneiden tilalle. Minulla oli tarkoituksena ajaa tasaisesti, eikä liian lujaa aina Kawaihaihin asti, jonne matkaa oli noin 60 km. Homma onnistui suht hyvin. Kiipeäminen Hawille alkoi jo auringon paistaessa melko kuumasti ja vastuuli alkoi heti Kawaihaista lähdön jälkeen. Viimeiset 10 km ennen Hawin kääntöpistettä mentiin jo todella kovaan vasta- ja sivutuuleen, vauhti oli alle 20km/h ja pyörää piti pitää kallellaan lähes kokoajan. Kärki tuli vastaan jo nousun alussa ja Vanhoneckerillä oli todella pitkä etumatka seuraavaan. Seuraavat prot ajoivat muutaman kymmenen metrin välimatkoilla.

Hawissa piti olla tarjolla oma huoltopussi, mutta en sitä koskaan saanut. Aikoinaan Paulilla ja Tompalla jäi myös tämä oma juoma /geelipussi saamatta. Minulla sillä ei ollut merkitystä, koska olin varannut tarpeeksi geelejä mukaan. Matka takaisin Kawaihaihin sujui kohtuu nopeasti vaikka ei vauhti kuitenkaan noussut kauhean nopeaksi. Minulla meni kisassa aikaa välille Kawaihai-Hawi-Kawaihai 2 tuntia eli just sama, kuin omalla pk-lenkillä edellisellä viikolla. Kisassa tuulet olivat aivan omaa luokkaansa.

Tomppa oli varoittanut, että kisa alkaa vasta Kawaihaista, silti se yllätti aika lailla. Olin kuullut, että kuumuus alkaa tuntua ja niin se todella teki. Katsoin kelloa, joka oli 12 ja kuumuus oli todella kova vauhdin hidastuessa ylämäkeen. Pyöräily laavakentällä Konaan oli jaettava osiin, ensiksi ajattelin tavoitteekseni reitillä olleen paloaseman, sitten yhden näköalapaikan, sitten lentoaseman ja lopuksi Konan. Matka tuntui pitkältä, koska vastatuuli oli koko matkan ajan, ja varmasti myös väsymykselläkin oli oma vaikutuksensa. Vaihtoalueelle selviydyttyäni olikin todella pitkä juoksu, sukat jalassa ympäri Pieriä (laituria) juoksun vaihtoteltaan. Kuvasta voi katsoa, että pyörälle on matkaa ja saa olla tarkkana, mistä sen löytää.





 





Juoksuun lähdimme Alii Dr pitkin kohti meidän hotellia. Rantiellä ei ole pahoja nousuja mutta silti muutama nousu tuntui jaloissa. Juoksu oli rentoa aina takaisin kaupunkiin, jossa oli kova nousu valtatielle. Päätin säästellä itseäni ja kävellä ko. nousun. Sen jälkeen juoksuun lähtö valtiellä oli todella vaikeaa. Samalla kuumuus iski päin näköä. Valtatietä ympäröi laavakenttä, joka oli päivän aikana lämmenyt varmasti about 50 asteen lämpötilaan. Tien pinnassa ilma väreili ja varjonpaikkoja oli turha hakea. Tien varressa ei ole puita tai muuta suojaa.  Oli karmeaa katsoa eteenpäin ja nähdä Energy Labin rakennukset jossain kaukana. Silloin tuntui, ettei sinne ikinä pääse.





Taktiikkana oli taistella kääntöpisteelle asti ja sitten suomalaisella sisulla maaliin. Hoin itselleni tuota taktiikkaa. Kun juoksu ei tuntunut lähtevän millään käyntiin, laskin aina vasemmallle jalalle 1,2,3..10 ja ei kun uudestaan. Sillä tavalla höynäsin itseäni juottoasemalta seuraavalle. Juottoasemalla jäitä hattuun, jäävettä päälle, kylmiä sieniä ja jäitä käsiin sekä juotavaa niin paljon kuin pystyin. Niin matka eteni juottoasemalta seuraavalle. Juottoasemia oli mailin (1,6 km) välein. Nyt matka tuntuu lyhyeltä mutta uskotteko, että silloin se tuntui tuntui todella pitkältä. Noin 12 km ennen maalia katsoin kelloa ja huomasin, että minulla on tunnin verran aikaa ehtiä maaliin, jotta pääsisin alle 11 tunnin, sen otin tavoitteeksi.






Kaikki loppuu ajallaan niin myös laavakenttä loppui ennen kuin minä . Ulla ja Nina olivat odottomassa Palani Streetin mäessä, jota nyt laskeututtiin kaupunkiin. Juoksu alamäkeen ei ollut helppoa, kun jalat olivat "hieman" jumissa. Silloin olin varma, että kyllä tästä selvitään. Kaupunkialueella oli pieni kierros, jonka jälkeen Alii Drivilla oli noin kilometrin pituinen loppusuora. Oli hienoa juosta "hölkätä" loppusuoralla kun useat tuhannet ihmiset hurrasivat, lapset antoivat ylävitosia ja taustalla kuului kuuluttajan ääni, kun edellisiä kilpailijoita tuli maaliin. Maalisuoralla ei paljon kiriä irronnut, katsoin vain ettei takaa tule ketään ja laskettelin maaliin. Siinä se oli, I am an real IRONMAN. Siinä meni ajatukset ja 20 vuoden triathlon ura mielessä ohi laidasta laitaan: itku, ilo, huuto, hiljaisuus, tuska, nautinto jne. Volunteerit ottivat miehen huostaansa ja kysyivät, are you okey? Yes, of course, I said.



2 kommenttia:

  1. Tulipa itselle deja vu omasta taistelusta/räpellyksestä lukiessani tuota. Sitä piti kysymän, että oliko reitin varrella yleisöä kannustamassa? Vai vain tuolla vaihtoalueella?

    Varmaan tuo kuumuus on se 'ylimääräinen' vastus, jos sitä pitää mailin välein jäähdyttää. Rupes vähän pelottamaankin, kestäiskö tuota.

    Hieno suoritus kaiken kaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jouni Yleisöä oli vain kaupunkialueella ja laavakentällä oli vain se kuuluisa "piru" kannustamassa. Toki huoltopaikoilla oli kannustusta muuten ei näkynyt muuta kuin väsyneitä kilpailijoita. Kalmarissahan oli mahtava juosta kun kokoajan oli yleisöä, ei edes kehdannut kävellä. Bra job Kalmarissa, good work Hawaijilla kuului yleisöstä ja minä kun luulin, että olin harrastamassa ;-)

      Poista