maanantai 4. maaliskuuta 2013

Yes, talvi taittui-kevät alkoi!

Vuosi vuodelta sitä odottaa enemmän eli talven taittumista kevääksi. Marraskuusta helmikuun loppuun tuntuu ajalta, joka voisi olla ainakin puolta lyhyempi ja valoisampi. Tänä vuonna talvi on kylläkin ollut lähes täydellinen täällä Kuopiossa, loskakelejä ei juurikaan ole ollut eikä pitkiä pakkasjaksoja. Toisaalta aurinko on ollut piilossa hyvin pitkään. Ulkoilukelit ovat kyllä olleet hyvät koko talven ajan.

Edellisestä päivityksestä on tapahtunut sen verran, että kesän ohjelmaan on tullut hieman lisäystä. Toukokuussa menen leiri/kilpailumatkalle Barcelonaan ja matka huipentuu Challence-sarjan 1/2 matkan Em-kisaan. Tarkoituksena on treenata sen verran kuin uskaltaa ennen kisaa ja lopulta vetää kisa yhtenä kovana harjoituksena (tuskin onnistuu) eli tosissaan tietenkin kilpailuun kun siihen kerran lähden, näinhän siinä aina käy. Toivottavasti toukokuun alku on lämmin täällä pojolassa, jotta ehdin vähän ulkoiluttamaan Cerveloa ennen matkaa.

Talvi on mennyt kohtuullisen hyvin hiihtoa harrastaessa, nyt olen myös yrittänyt opetella pertsan hiihtoa. Ai, niin voitinhan palomiesten SM-kisoissa pronssia 5km vapaalla. Siinä sai ihan tosissaa puristaa ja henki pihisi ihan kuin kesäisen temmon jälkeen. Ainoa mikä hidasti vauhtia oli sukset ja sauvat sekä niiden liikuttaminen wassulla ilman kaatumista. Samaa vauhtia olisi varmaan riittänyt vähän pitempäänkin. Osallistuin myös sprintti-kisaan, jossa kilpailtiin ilman ikähyvityksiä, vauhti ei yllättäen riittänyt jatkoon ja loppukilpailuun asti. Varmaa nillä nuoremmilla palomiehillä oli paremmat sukset, samoin kuin muilla mailla Val Di Fiemmessä.  

Viime viikolla ilmestyi Pyöräily&Triathlon-lehti, jossa oli minun juttuni Hawaijin kisasta, kiitokset Ilkalle jutun julkaisusta. Mielestäni lehti oli mukavaa luettavaa ja harvoin tulee luettua kaikki jutut lehdestä, kun sitä laavailee. Vai oletteko samaa mieltä? Tarkennuksena vielä, tämä ei ollut maksettu mainos. Nyt on kolme viikkoa aikaa ensimmäiseen oikeaa kisa-starttiin eli uinnin Master-kisoihin Maarianhaminassa. Ainoa ongelma on matkustaminen sinne, kun Turussa pitäisi olla jo perjantai aamuna, jotta ehtisi laivaan. Minähän en tunnetusti myöhästy laivasta (sisäpiiri vitsi). Syrjässä tuntuu tuo Maarinhamina olevan. 

Kesän lopulla on uinnin Em-Masterit Eindhowenissa, sinnekin on jo lentoliput varattu. Minullahan on siellä uimari-valmentaja rooli, mutta varmasti tosissaan sielläkin polskin, kun altaaseen hyppään. Hyviä hiihtokelejä kaikille, kokemuksesta uskallan sanoa, että juoksukin kulkee, kun hiihto kulkee. Uinnin kanssa onkin sitten vähän vaikempaa mutta ehtiihän sitä uintia parantamaan ennen kesän tuloa.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti