maanantai 14. lokakuuta 2013

Normaalia Ironmanin jälkeistä lomaelämää

 
Sunnuntaipäivän ratoksi  
 
Sunnuntai vierähtikin sitten nopeasti ja olo oli varsin tuttu, portaiden kävely ei onnistu, istumaan nouseminen ja meneminen on hankalaa mutta onneksi mitään paikkoja ei ole rikki. Tänä vuonna kyllä huomasin, kuinka pienestä koko osallituminen kisaan voi olla kiinni. Kolme viikkoa sitten kaaduin maastopyörällä ollessamme Sompin Mikan kanssa lenkkillä ja satutin vasemman pohkeeni. Ei kai se vamma paha ollut, mutta esti juoksemisen matkaa edeltävällä viikolla, ehkäpä hyvä niin. Täällä viimeisessä valmistamassa harjoituksessa kisaviikon tiistaina muljahti samanjalan nilkka. Onneksi sekään ei estänyt osallistumista. Nilkka turposi ja oli jäykkä, mutta jäähoidolla turvotus laski, eikä sekään juoksua haitannut. Mainittakoon, että noilla ei ollut mainittavaa vaikutusta lopputulokseen. Eilen kirjoitin jo, miten kisa meni, mutta tässä vielä joitain fiiliksiä reitiltä.
 
Uinti
 
Uinti tosiaan onnistui mielestäni hyvin vaikka aika ei parantunutkaan, se oli kokomatkan helppoa ja uida rauhassa. Nyt uinti tuntui mahtavalta kun pystyi keskittymään uimiseen ja näkyvyys on kokoajan hieno, tuli välillä semmenen olotila, että harmi kun tämä loppuu. Uintireitillä pystyin toteamaan kävivedon merkityksen kun uin yhdessä kaverin kanssa, jolla on molemmat jalat amputoitu polven alapuolelta. Kaverilla oli voimaa ylävartalossa, eikä huiskinut turhaan käsillään. Uinnista voisin ehkä puristaa jonkun minuutin pois, mutta se voisi kostautua sitten lopussa eli olen tyytyväinen omaan uintiini. Kuvassa näkyy, mitä kannustusjoukot joutuvat kokemaan kisapäivänä. Herätys klo 04.00 aamupala ja suunta kisa-alueelle. Siellä tiemme eroavat varsin nopeasti ja minä menin merkkaukseen pyörän tsekkaukseen, omaisia ei sille alueelle päästetä. Mika jaksoin hienosti seurata kisaa ja ottaa noin 500 valokuvaa. Ullalla tämä menee jo kokemuksesta ja hän tietää paikkoja, mihin kannattaa mennä kisaa seuraamaan. Täällä yleisön liikkuminen on varsin rajallista ja ehkä Hawaijin kisan suurin ongelma on se, että miten tästä saisi yleisöystävällisemmän kilpailun. Netin kautta seuraamalla on paljon paremmin tietoinen tilanteesta, kuin täällä paikan päällä.   
 
 
 
 
Pyöräily
 
Kuvista näkee millaista haipakkaa ensimmäiset 10km on, kun ajetaan kaupungissa. Ihme ettei pahempia onnettomuuksia sattunut. Pyöräily rauhoittuu kun päästään valtielle ja suunnataan kohti Havia. Ensimmäiset 60km tuntuivat helpolta ja mukavalta eikä lämpökään vielä haitannut menoa. Harmi vaan kun tuuli ei vielä ollut yltynyt eli myötätuuli ei tuntunut kovinkaan voimakkaalta. Havin nousu on noin 30km ja sekin meni tänä vuonna helposti ja yritin säästellä voimia. Ennen Havin kääntöpaikkaa on vastatuuli osuus joka ei tänä vuonna ollut niin paha kuin viime vuonna. Tulomatka on sitten vauhdikasta mutta tuuli tulee valtaosin sivusta ja aiheuttaa sen, että aerotangolta ajaminen on vaikeampaa eikä myötämäestä pääse nauttimaan. Lajia seuraaville tiedoksi, että peesivalvonta tuli mukaan valtatiellä ja oli tehokasta, vaikka tuomareita ei paljon näkynytkään. Reitille muodostuu ryhmiä, mutta ei siellä kyllä peesaaminen onnistu. Jokaisessa penalty boxissa näkyi porukkaa ja yhden kerran näin, kun moottoripyörä tuli kaverin viereen ja antoi suoraan punaisen kortin, ei turhia varoitellut. Lajin ulkopuolisille tiedoksi, että rangaistus on 5 minuutin pysähtymispakko. Viimeiset 60 km oli todella raskasta ja lupaan, että en koskaan Suomessa valita vastatuulesta. Taisin luvata jo viime vuonna. Tuuli vaan pusertaa vastaa ei pidä turhia taukoja ja lämpö nousee kokoajan, koska eletään puoltapäivää. Mikäpä laava-aavikolla olisi tuulta hidastamassa. Tällä matkalla tehdään ratkaisuja, jotka näkyvät sitten juoksuosuudella tai sitten joku kova polkija voi päästä karkuun. Onneksi piti taistella vain itseään vastaan.   
 


 
Juoksu

Olis kiva joskus kokeilla, miltä tuntuu juosta pelkkä maaton tuolla reitillä. Taitaisi tulla samalainen simahtaminen silloinkin. Alii Driven rantiellä juoksu tuntui vielä helpolta ja varsinkin menomatkalla kääntöpaikalle pystyin pitämään sykkeen aisoissa. Tulomatkalla takaisin Konaan syke alkoi nousemaan ja vaikka yritin vähentää vauhtia ei se tahtonut onnistua. Sitten sitä jälleen noustiin valtielle ja suunnatiin kohti Energy Labin kääntöpaikkaa. Tie hehkui kuumana ja tuntui, ettei lämpötule ulos elimistöstä millään. Yritin pitää kengät kuivina, mutta pakko oli laittaa jäitä päälle ja vilvoittaa sienillä sekä juoda jokaisella juottoasemalla. Akillesjänteet oli suurin murhe simahtamisen lisäksi. Aluksi vasen vihoitteli ja lopulta molemmat. Olin varannut pari buranaa mukaan, mutta päätin etten anna pirulle pikkusormea ja turvaudu siihen, ennen kuin on pakko. "Kipu ja tuska on väliaikaista luvottaminen ikuista", tuota Paulin antamaa neuvoa hoin itselleni ja taistelin juottoasemalta seuraavalle. Harmitti välillä kun ei ollut luonnetta vaan juosta, koska ei käveleminen ollut yhtään helpompaa. Pitää joskus katsoa väliajoista, missä kohdissa on tullut käveltyä aj sitten voi vaikka miettiä uutta taktiikkaa.
     
Loppuihan se matka jälleen kerran ennen kuin mies. Viimeinen alamäki laskeuduttaessa kaupunkiin on muuten yksi vaikeimmista kohdista, reidet ei pidä juoksua paketissa ja varpaat meinaa tulla ulos kengistä. En tiedä onkohan siinä kohdassa koskaan ollut kiritaistelua voitosta kisan 35 vuotisen historian aikana. Konassa kierretään kilometrin lenkki ennen saapumista maalialueen loppusuoralle. Maaliintulo onkin tämän lajin huumetta, on mahtava juosta, kun yleisö huutaa ja kannustaa kaikkia, kuuluttaja hehkuttaa "You are an Ironman"...hölmöä on helppo höynätä.

 
Tässä vielä kuvia vaihtoalueelta, laskekaapa nopeasti paljonko nuo pyörät ovat maksaneet? Kuvassa näkyy ehkä muutama sata ja koko alueella on noin 2100 pyörää, keskihinta lienee noin 6000 €. Tämä on aika raakaa bisnestä, mutta jenkit osaavat sen kiitettävästi. Järjestelyt toimivat aivan mahtavasti ja kaikki on hiottu viimeisen päälle, ei tarvitse muuta kuin suorittaa oma osuutensa. Se on ihan uskomatonta, että sunnutai aamuna kaikki on purettu pois ja kaupunki on ihan, kuin mitään ei olisi tapahtunut, vain ontuvia triathlonisteja vaeltelee ympäriinsä.  
 
 

 
Loma
 
Nyt on aika nauttia lomasta ja suuntaamme tänään saaren toiselle puolelle lähelle Hilon kaupunkia. Tarkoituksena on vierailla vulkaanisella alueella, jossa on toimiva tulivuori. Voi olla, että luonnonpuisto on kiinni, kun täällä on menossa valtiontyöntekijöiden lakko, mutta eiköhän sieltä katsottavaa löydy. Palkintojenjaossa suomalaisista bodiumille pääsi Sami Inkinen sijouttumalla neljänneksi omassa sarjassaan. Kovaa pitää mennä, jos tuonne aikoo, oli sarja sitten mikä tahansa, mutta ainahan pitää olla tavoitteita vai pitääkö? Siinä vasta kysymys  
 
 

2 kommenttia:

  1. Muistitko poimia sinisen pussin kyytiin tänä vuonna? ;)

    VastaaPoista
  2. Mietimme kisan jälkeen, että mikä minulla unohtui viime, mutta emme muistaneet eli hyvin meni kaikki pitäisi olla mukana

    VastaaPoista