Yhteistyössä

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

PITKÄÄN ODOTETTU PÄIVÄ - HAWAII IRONMAN 2018

Viiden vuoden tauon jälkeen kisapäivä Hawaijilla


Kun viimeksi lähdin Hawaijilta kohti koti Suomea, tiesin ja toivoin, että joskus tänne palaan. Eilinen on kannustanut minua eteenpäin ja antanut minulle motivaatiota treenaamiseen. Uskallan väittää, ettei se ole muuttunut pakkomielteeksi eikä yhtään kertaa ole ollut sellainen tunne, että on pakko lähteä. Joskus on tuntunut siltä, että onko järkeä olla osa kaupallista "hömpötystä" ja siinä vielä maksajan roolissa.  Onneksi minulla on ollut vuosien aikana hyviä tukijoita, joista parhaimpana oma perhe Meidän Tiimi. Valmentaja Eki on jaksanut ohjata uinnissa ja seurannut meidän harjoituksia, joskus auringonpaisteessa, joskus vesisateessa ja useimmin altaan reunalla. Heidi on ollut kannustava treenikumppani, joka ei koskaan anna periksi tai lepsuile, se rooli jää joskus minulle. Hawaijin kisaan olen saanut myös yhteistyökumppaneita, joiden mukaan tulo mahdollistanut tämän hulluttelun. Toivottavasti olen heille hyvä esimerkki siitä, mitä tavoitteellinen elämä ja itsensä kunnossa pitäminen merkitsee meille jokaiselle. Aina ei tarvitse olla kyse urheilusta, vaan tavoitteita voi olla ja toivottavasti onkin muillakin elämänaloilla. 

Miten se kisa sitten meni- AAMUVALMISTELUT JA UINTI


Aamu yöstä herätys klo 03.30. Ilmastointia emme uskaltaneet pitää päällä ja huonosti nukutun yön jäljiltä heräsin varsin kosteasta pedistä. Sanoja ei tarvittu kaikki oli valmiina, tunnelma oli jännittynyt ja odottava. Yöllä oli satanut vettä ja ilma oli kostea mutta lämmin. Kisapaikalla oli organisaatio jo odottamassa vapaaehtoisia oli valtavasti ja kaikki järjestelyt sujuivat hyvin. Parin tunnin odottelun jälkeen siiryimme veteen lähes heti kun pro-naiset olivat lähteneet matkaan. Otin lähtöpaikan ihan reitin oikeasta raunasta tavoitteena uida niin lähellä poijurivistöä kuin mahdollista, ohjuripoijut joka oikealta kiertäen.

Se aika valtava lähtö kuin noin 1500 maailman kovinta ikäryhmä triathlonistia säntää matkaa yhdestä paukusta ja kaikilla on kiire maaliin. Startissa vältyin pahoilta kontakteilta ja pääsin suht nopeesti omaan uintirytmiini. Tavoitteena oli uida mahdollisimman"kevyesti" omaa vauhtia ja teknisesti hyvin. Kaukana merellä noin 2km päässä, sijaitsee kaksi laivaa, jotka käydään kiertämässä. Kääntöpaikalle saapuessani katsoin kelloa, 28 minuuttia, olin hyvässä vauhdissa. Sitten se tapahtui, joku vetäisi mojovan korvatillikan ja lasien remmien kiinnitys petti. Olin laittanut lasien kuminauhat lakin alle ja onneksi otin ensi kertaa elämässä varalasit mukaan, laittamalla ne niskaan uintipuvun alle. Lasit hajosivat niin pahasti, että jouduin vaihtamaan varalasit, eihän tuohon aikaa mennyt kuin minuutti mutta sen jälkeen piti kyllä vähän rauhoittua ja hakea uintirytmi uudestaan. Uintiin meni 1.05 rantautumiseen asti eli ihan ok uinti ja aika kevyellä uinnilla. Eihän ne vastoinkäymiset siihen loppuneet, ilmeisesti uinnin vaihdossa irtosi sykevyö, enkä sitä huomannut. Huomasin sen vasta pyöräilyyn jo lähdettyäni, kun mittarissa ei sykettä näkynyt.

Pyöräily


Kaupunki osuus oli jälleen aika hurjaa haipakkaa, josta tärkeintä oli selviytyä kaatumatta ja yleisökin ylitteli tietä aika hurjan näköisesti. Heipat omille kannustusjoukoille ja suunta kohti Hawin kääntöpaikkaa noin 90km päähän. Pyöräilyn rytmi löytyi varsin nopeasti ja watit olivat koko ajan jopa hieman alle tavoitteen mutta tarkoituksena olikin päästä mahdollisimman rennosti voimia kuluttamatta Hawin nousuun. Muutosta aiempiin kisoihin oli se, että reitillä oli tungosta huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja isoja porukoita muodostui ihan pakosta. 

Meidän porukka oli mennyt kiertotien kautta Hawille ja siellä oli odotettavissa tieto omasta sijoituksesta. Puolimatka krouvi tuli kyllä kohtuullisen helposti eikä kuumuuskaan vielä vaivannut lainkaan. Ulla ja kumppanit huusivat sijoitukseksi 13 joka oli tilanteeseen nähden hyvä, ainahan sitä parempaakin olisi toivonut.

Hawilta takaisinpäin on laskua, jossa vauhti hipoo 60km/h ja tuuli meinaa heilutella miestä ja pyörää. Siinä myös porukka hajaantui ja matkanteko muuttui yksinäisen miehen taivallukseksi. Takaisin laavakentälle tullaan tiukan nousun kautta noin 135 km kohdalla ja siitä kisa alkaa. Kuumuus iskee luihin ja ytimiin ja vastatuuli puristaa miehestä viimeisiä voimavaroja. Siitä alkaa myös kovat nousut kohti Konan kaupunkia ja vaihtopaikkaa. Tänä vuonna selvisin siitä kunnialla, vaikka yksin puursinkin lähes koko matkan. Tässä vaiheessa huonommat uimarit, jotka ovat kovempia pyöräilijöitä myös saavuttavat minut ja minä en pystynyt heidän pyörävauhtiinsa vastaamaan. Lähempänä Konaa katsoin kelloa ja huomasin, että tulee varsin kelpo pyöräaika eli aika tarkkaan 5 tuntia kun edellisellä kerralla olin ajanut 5.16. Tässähän on mahdollisuudet vaikka mihin, tämmöisiä ajatuksia tuli mieleen.

JUOKSU-joka muuttui kävelyksi ja taisteluksi kohti maalia


Lähes heti juoksun alettua tuntui siltä, että nyt ei kaikki ole ok. Urheilujuoma jäi mahaan eikä tuntunut imeytyvän millään. Selitys on huono eikä sen taakse kannata mennä, olisi pitänyt treenata enemmän ja olla paremmassa kunnossa niin tarvitsisi valittaa. Tavoitteena oli pitää vauhti 5 min /km joka tuntui aluksi siltä, että se onnistuu, mutta jo rantatiellä tiesin, että tänään tulee pitkä päivä. Käsivarret olivat ihan kuivat ja hiki ei meinannut nousta pintaan millään, join cocista, urheilujuomaa, redbullia ja viilensin itseäni jäillä sekä vedellä. Nyt oli taistelu juottoasemalta seuraavalle. 

Ajatuksena oli vain pääsy maaliin, kisaamisesta ei tullut enää mitään. Toisaalta se hyvä puoli oli, että päätin maaliin tulen vaikka mikä olisi. Laavakenttä kohti Energy Labin kääntöpaikkaa on henkisesti raskas matka. Käätöpaikkaa ei näy- ainoastaan tiedät, että juottoasemat tulevat noin noin mailin välein. Tänä vuonna en pystynyt juoksemaan edes niiden väliä menettämättä juoksurytmiä. Ajatuksissa oli, että kaikki loppuu aikanaan ja otin tavoitteita kolmen kilometrin välein 32-35-38-40 ja rintakaarella maaliin.

Jos kaikki olisi mennyt kuin Strömössä ja olisin pystynyt juoksemaan maratonin noin 3.45 niin olisin tehnyt uuden ennätyksen ja taistellut jopa podium paikasta. Jos tädillä olisi piip niin täti olisi setä...Taso on kyllä kova, kun voittaja tuli maaliin ajassa noin 9.14 viides ajassa 9.56. Jos tämä olisi helppoa niin kaikkihan tämän tekisivät, mainittakoon, että minun karsintakisojen voittaja Italiassa ja Itävallassa tuli maaliin yli vartin minun jälkeen vaikka voitti minua karsintakisoissa yli puolella tunnilla. Niin ja voitinhan minä Sebastian Kienlenkin, hän ei tullut maaliin lainkaan.


Nyt on sitten aika pohtia mikä meni pieleen tai ei oikeastaan pieleen vaan, miksi en onnistunut ihan 100%. Onnistuminen on ollut pääsy tänne ja sitten vielä maaliin täällä mutta tottakai sitä haluaisi tehdä juuri sen elämänsä suorituksen MM-kisoissa. Olen ihan varma, että kun aika kuluu niin tämäkin tuntuu "voitolta" ja tämähän olikin minun toiseksi paras suoritus täällä. En paukuta henkseleitä, mutta toivottavasti ja ehkäpä jonain päivänä täällä  jälleen kisaan. Tämä on elämäntapa, ei pöllömpi sellainen. Pysykää mukana seuraava blogi sisältää jo lomailua ja varmaan jo seuraavankin tavoitteen suunnittelua.       

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

SUOMEN JOUKKUE HAWAIJILLA




MAIDEN PARAATI

Suomen joukkue
Vuonna 2012 meitä oli Suomen joukkueessa kaksi muuta urheilijaa minun lisäkseni. Tänä vuonna on ilmeisesti kaikkien aikojen suurin suomalaisjoukkue, yhteensä 21 urheilijaa. Tämä kertoo osaltaan triathlonin suosiosta Suomessa ja toisaalta myös siitä, että Suomessa arvostetaan Hawaijin kisaa. Tähän varmasti vaikuttaa osaltaan perinteet ja muistot hyvistä menestyksistä täällä. Pauli Kiuru muistetaan täällä vielä hyvin ja moni kyselee, mitä Paulille kuuluu. Samoin nykyinen huippu triathlonistimme Kaisa Sali on tunnettu henkilö. Lähes aina, kun sanon, että olen Suomesta vastapuoli kysyy: oh! do you know Kaisa?

Sade hieman latisti tunnelmaa, mutta silti paraati oli jokaiselle urheilijalla ja tukijoukkoihin kuuluvalla ikimuistoinen elämys. Minun kunniaksi tuli kantaa Suomen lippua yhdessä Kaisan kanssa. ylpeänä kannoimme maailman kauneinta lippua, tuota on kiva muistella sitten vanhempana kiikkustuolissa. Alli Drivelle oli pakkautunut tuhansittain ihmisiä ja varmasti heillä oli vieläkin intiimimpi tunnelma kuin normaalisti, koska suurin osa oli ravintoloiden ja terassien katoksien alla. Suomea kannustettiin hienosti, emmekä tällä kertaa jääneet takana tulevan, rapian 100 urheilijan Ranskan jalkoihin. Suurimmat joukkueet ovat USA, Saksa, Australia ja Ranska. 
Kaisa Sali ja meitsi

KILPAVARUSTELUA JA HIFISTELYÄ

My Bike P5

   

Paraati päättyy perinteisesti Expo-alueelle, jossa on esillä lähes kaikki alan huipputuotteet ja markkinamiehet yrittävät niitä meille kaupitella, yleensä he siinä onnistuvatkin. Triathlon on välineurheilua, joskus jopa liikaakin. Itsekkin olen siihen syyllistynyt hankkimalla ainakin tarpeeksi hyvän pyörän ja varustamalla sen huippukiekoilla (vanteilla). Viisi vuotta sitten, kun olimme täällä, kovinta hottia Cervelo miehelle oli P5 eli tuo malli, millä minä ajan. Pari vuotta sitten markkinoille tuli alla oleva P5 X malli, josta moni sanoo, että järkyttävä, mutta onhan se aika "tykin näköinen"... 
"rakas joulupukki, minä voisin toivoa, muuta en sitten toivo... no ei nyt sentään".
P5 X

Kilpavarustelussa lienee sama tulos, kuin jenkkien ja venäläistenkin asevarustelussa, voittajia ovat kaluston toimittajat. Bahrainin pojalla (kruununprinssi) ei ilmeisesti ollut varaan Cervoloon, niin on pakko hifistellä kultaisilla ketjuilla ym. Aika vaikean näköinen kapistus on tuo "fillari". Miltähän sillä tuntuisi olisi ajella Suomen kolmen metrin välein poikki olevalla pyörätiellä ja talven routimalla asfaltilla. Siinä voisi implantit irrota tai ainakin takahampaan paikat. Huomaatteko, että kaikki kolme pyörää on varusteltu samoilla kiekoilla eli ollaan samalla viivalla. Taitaapa se loppujen lopuksi olla kiinni miehestä, kuinka matka etenee.

Pirkka-pyörä



Kuvassa oleva Michael Phelps vastavirta-allas pitäisi tietysti kuulua jokaisen Masters-uimarin ja triathlonistin kodin varustuksiin. Onneksi meille tulee uusi uimahalli Kuopioon, niin ei tarvitse tuohonkaan sijoittaa roposiaan. En muuten kysynyt hintaa. Mika sai testiuinnista lahjaksi nimikirjoituksella varustetun t-paidan, se riittää. Täällä keskiviikko lähestyy kohti iltaa ja tankkaus on alkanut. Perinteisesti minulla tankkaaminen tapahtuu kolmena päivänä tiistai-torstai pastalla ja Vitargo-hiilihydraattijauheella. Perjantaina syönkin ihan normaalia hiilaripitoista ruokaa (Ullan tekemää makaroonilaatikkoa).  

Mika ja vauhti 1min/100m

tiistai 9. lokakuuta 2018

MUKAVAA OHEISOHJELMAA KISAVIIKON RATOKSI

Kisaviikko piinaviikko


Yleensä kun matkustaa johonkin Euroopan kisaan niin paikanpäällä olen ollut 3-4 päivää ennen starttia. Täällä olimme kaksi viikkoa ennen kisaa. Ette varmaan usko, mutta kisaviikko on jopa pitkästyttävä, koska pitää vaan valmistautua, levätä ja jännityskin pukkaa päälle. Aina sattuu jotakin odottamatonta, vaikka kuinka yrittäisi ottaa kaiken huomioon. Silloin on vaan pidettävä pää kylmänä ja laskettava ainakin kymmeneen. Pahin mitä minulle on sattunut tapahtui Zurichissä 2013, kun edellisen pyörän vaihdevivun levisi perjantaina iltapäivällä, kisa oli sunnuntaina. Tulihan se vielä kuntoon ja silloin paikka Konalle onnistui. Tällä kaikki on mennyt hyvin poislukien se johdon katkeaminen viime viikolla.  

Eilen kävimme Heroes of Hawaii iltapahtumassa, joka oli poikkeuksellisen mukava, siellä ei ollut mitään tuputusta, eikä "you are Ironman" hehkutusta. Paikapäällä oli lajin legendat Dave Scotista Mark Alleniin ja naisia oli enemmänkin esim. Paula Newby-Fraser. Saimme julisteen ja siihen nimikirjoituksen, toivottavasti se tulee ehjänä Suomeen, koska sille on varattupaikka harjoitteluhuoneen seinältä. Minä sain paikallisen hieronnan, tuntui muuten ihan hyvältä, vaikka Hawaijin-tyttö polki minua ihan topakasti. 
PS: Ulla otti videon







Expo-avautui tänään


Perinteisesti täällä on esillä kaikki tämän lajin huippumerkit ja kaikki yrittävät markkinoida omaansa mahdollisimman paljon. Ilmeiseti minulla kalusto on kunnossa, koska ei tarvinnut ostaa mitään eikä oikeastaan mitään ostettavaa olisi löytynytkään. Perinteisesti Cervelolla palvelu toimii esimerkillisesti ja jo senkin takia se on hyvä valinta. Vein pyörän aamulla ja 10 minuutin kuluttua se oli huoltomiehen pukilla. Pyysin vaihtamaan takajarrupalat, kun en itse uskaltanut vähentää hydrauliikkanestettä jarruista, jotta palat saatiin tarpeeksi leveälle uusiin Enven kiekkoihin. Pyörä säätyi vartissa ja on muuten vaihteet ja jarrut kohdillaan. Samalla kysyin kysyin, voinko ostaa uudet tankoteipit, en voinut antoivat ilmaiseksi samoin kuin huoltokin oli ilmainen. Ette kai luule, että se pyörän hinnassa...

Mika pääsi testaamaan Michael Phelps vastavirta-allasta. Hyvältä uinti näytti vaikka ei kauaa jaksanutkaan 1min/100 vauhtia. Kuvasta näkee, minkä kokoisia "korstoja" vastaa sitä joutuisi altaassa pärskimään. 

Tänään kävin hakemassa sen "maailman kalleimman repun" ei voi kuin ihmetellä, miten kaikki toimii niin sutjakasti. Vapaaehtoisten määrä yllättää joka kerta yhtä paljon. Pikku fiba oli tullut ja saimme väliaikaisen rannekkeen, joka uusitaan huomenna. Kuulemma eka kerta 40 vuoteen, kun tämä sattui.

Illalla on ohjelmassa maiden paraati ja Suomella on edustettuna ehkäpä kaikkien aikojen suurin joukkue. Kirjoitan siitä lisää seuraavaan blogiin, pysykää kuulolla.

ALOHA!