Yhteistyössä

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

PITKÄÄN ODOTETTU PÄIVÄ - HAWAII IRONMAN 2018

Viiden vuoden tauon jälkeen kisapäivä Hawaijilla


Kun viimeksi lähdin Hawaijilta kohti koti Suomea, tiesin ja toivoin, että joskus tänne palaan. Eilinen on kannustanut minua eteenpäin ja antanut minulle motivaatiota treenaamiseen. Uskallan väittää, ettei se ole muuttunut pakkomielteeksi eikä yhtään kertaa ole ollut sellainen tunne, että on pakko lähteä. Joskus on tuntunut siltä, että onko järkeä olla osa kaupallista "hömpötystä" ja siinä vielä maksajan roolissa.  Onneksi minulla on ollut vuosien aikana hyviä tukijoita, joista parhaimpana oma perhe Meidän Tiimi. Valmentaja Eki on jaksanut ohjata uinnissa ja seurannut meidän harjoituksia, joskus auringonpaisteessa, joskus vesisateessa ja useimmin altaan reunalla. Heidi on ollut kannustava treenikumppani, joka ei koskaan anna periksi tai lepsuile, se rooli jää joskus minulle. Hawaijin kisaan olen saanut myös yhteistyökumppaneita, joiden mukaan tulo mahdollistanut tämän hulluttelun. Toivottavasti olen heille hyvä esimerkki siitä, mitä tavoitteellinen elämä ja itsensä kunnossa pitäminen merkitsee meille jokaiselle. Aina ei tarvitse olla kyse urheilusta, vaan tavoitteita voi olla ja toivottavasti onkin muillakin elämänaloilla. 

Miten se kisa sitten meni- AAMUVALMISTELUT JA UINTI


Aamu yöstä herätys klo 03.30. Ilmastointia emme uskaltaneet pitää päällä ja huonosti nukutun yön jäljiltä heräsin varsin kosteasta pedistä. Sanoja ei tarvittu kaikki oli valmiina, tunnelma oli jännittynyt ja odottava. Yöllä oli satanut vettä ja ilma oli kostea mutta lämmin. Kisapaikalla oli organisaatio jo odottamassa vapaaehtoisia oli valtavasti ja kaikki järjestelyt sujuivat hyvin. Parin tunnin odottelun jälkeen siiryimme veteen lähes heti kun pro-naiset olivat lähteneet matkaan. Otin lähtöpaikan ihan reitin oikeasta raunasta tavoitteena uida niin lähellä poijurivistöä kuin mahdollista, ohjuripoijut joka oikealta kiertäen.

Se aika valtava lähtö kuin noin 1500 maailman kovinta ikäryhmä triathlonistia säntää matkaa yhdestä paukusta ja kaikilla on kiire maaliin. Startissa vältyin pahoilta kontakteilta ja pääsin suht nopeesti omaan uintirytmiini. Tavoitteena oli uida mahdollisimman"kevyesti" omaa vauhtia ja teknisesti hyvin. Kaukana merellä noin 2km päässä, sijaitsee kaksi laivaa, jotka käydään kiertämässä. Kääntöpaikalle saapuessani katsoin kelloa, 28 minuuttia, olin hyvässä vauhdissa. Sitten se tapahtui, joku vetäisi mojovan korvatillikan ja lasien remmien kiinnitys petti. Olin laittanut lasien kuminauhat lakin alle ja onneksi otin ensi kertaa elämässä varalasit mukaan, laittamalla ne niskaan uintipuvun alle. Lasit hajosivat niin pahasti, että jouduin vaihtamaan varalasit, eihän tuohon aikaa mennyt kuin minuutti mutta sen jälkeen piti kyllä vähän rauhoittua ja hakea uintirytmi uudestaan. Uintiin meni 1.05 rantautumiseen asti eli ihan ok uinti ja aika kevyellä uinnilla. Eihän ne vastoinkäymiset siihen loppuneet, ilmeisesti uinnin vaihdossa irtosi sykevyö, enkä sitä huomannut. Huomasin sen vasta pyöräilyyn jo lähdettyäni, kun mittarissa ei sykettä näkynyt.

Pyöräily


Kaupunki osuus oli jälleen aika hurjaa haipakkaa, josta tärkeintä oli selviytyä kaatumatta ja yleisökin ylitteli tietä aika hurjan näköisesti. Heipat omille kannustusjoukoille ja suunta kohti Hawin kääntöpaikkaa noin 90km päähän. Pyöräilyn rytmi löytyi varsin nopeasti ja watit olivat koko ajan jopa hieman alle tavoitteen mutta tarkoituksena olikin päästä mahdollisimman rennosti voimia kuluttamatta Hawin nousuun. Muutosta aiempiin kisoihin oli se, että reitillä oli tungosta huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja isoja porukoita muodostui ihan pakosta. 

Meidän porukka oli mennyt kiertotien kautta Hawille ja siellä oli odotettavissa tieto omasta sijoituksesta. Puolimatka krouvi tuli kyllä kohtuullisen helposti eikä kuumuuskaan vielä vaivannut lainkaan. Ulla ja kumppanit huusivat sijoitukseksi 13 joka oli tilanteeseen nähden hyvä, ainahan sitä parempaakin olisi toivonut.

Hawilta takaisinpäin on laskua, jossa vauhti hipoo 60km/h ja tuuli meinaa heilutella miestä ja pyörää. Siinä myös porukka hajaantui ja matkanteko muuttui yksinäisen miehen taivallukseksi. Takaisin laavakentälle tullaan tiukan nousun kautta noin 135 km kohdalla ja siitä kisa alkaa. Kuumuus iskee luihin ja ytimiin ja vastatuuli puristaa miehestä viimeisiä voimavaroja. Siitä alkaa myös kovat nousut kohti Konan kaupunkia ja vaihtopaikkaa. Tänä vuonna selvisin siitä kunnialla, vaikka yksin puursinkin lähes koko matkan. Tässä vaiheessa huonommat uimarit, jotka ovat kovempia pyöräilijöitä myös saavuttavat minut ja minä en pystynyt heidän pyörävauhtiinsa vastaamaan. Lähempänä Konaa katsoin kelloa ja huomasin, että tulee varsin kelpo pyöräaika eli aika tarkkaan 5 tuntia kun edellisellä kerralla olin ajanut 5.16. Tässähän on mahdollisuudet vaikka mihin, tämmöisiä ajatuksia tuli mieleen.

JUOKSU-joka muuttui kävelyksi ja taisteluksi kohti maalia


Lähes heti juoksun alettua tuntui siltä, että nyt ei kaikki ole ok. Urheilujuoma jäi mahaan eikä tuntunut imeytyvän millään. Selitys on huono eikä sen taakse kannata mennä, olisi pitänyt treenata enemmän ja olla paremmassa kunnossa niin tarvitsisi valittaa. Tavoitteena oli pitää vauhti 5 min /km joka tuntui aluksi siltä, että se onnistuu, mutta jo rantatiellä tiesin, että tänään tulee pitkä päivä. Käsivarret olivat ihan kuivat ja hiki ei meinannut nousta pintaan millään, join cocista, urheilujuomaa, redbullia ja viilensin itseäni jäillä sekä vedellä. Nyt oli taistelu juottoasemalta seuraavalle. 

Ajatuksena oli vain pääsy maaliin, kisaamisesta ei tullut enää mitään. Toisaalta se hyvä puoli oli, että päätin maaliin tulen vaikka mikä olisi. Laavakenttä kohti Energy Labin kääntöpaikkaa on henkisesti raskas matka. Käätöpaikkaa ei näy- ainoastaan tiedät, että juottoasemat tulevat noin noin mailin välein. Tänä vuonna en pystynyt juoksemaan edes niiden väliä menettämättä juoksurytmiä. Ajatuksissa oli, että kaikki loppuu aikanaan ja otin tavoitteita kolmen kilometrin välein 32-35-38-40 ja rintakaarella maaliin.

Jos kaikki olisi mennyt kuin Strömössä ja olisin pystynyt juoksemaan maratonin noin 3.45 niin olisin tehnyt uuden ennätyksen ja taistellut jopa podium paikasta. Jos tädillä olisi piip niin täti olisi setä...Taso on kyllä kova, kun voittaja tuli maaliin ajassa noin 9.14 viides ajassa 9.56. Jos tämä olisi helppoa niin kaikkihan tämän tekisivät, mainittakoon, että minun karsintakisojen voittaja Italiassa ja Itävallassa tuli maaliin yli vartin minun jälkeen vaikka voitti minua karsintakisoissa yli puolella tunnilla. Niin ja voitinhan minä Sebastian Kienlenkin, hän ei tullut maaliin lainkaan.


Nyt on sitten aika pohtia mikä meni pieleen tai ei oikeastaan pieleen vaan, miksi en onnistunut ihan 100%. Onnistuminen on ollut pääsy tänne ja sitten vielä maaliin täällä mutta tottakai sitä haluaisi tehdä juuri sen elämänsä suorituksen MM-kisoissa. Olen ihan varma, että kun aika kuluu niin tämäkin tuntuu "voitolta" ja tämähän olikin minun toiseksi paras suoritus täällä. En paukuta henkseleitä, mutta toivottavasti ja ehkäpä jonain päivänä täällä  jälleen kisaan. Tämä on elämäntapa, ei pöllömpi sellainen. Pysykää mukana seuraava blogi sisältää jo lomailua ja varmaan jo seuraavankin tavoitteen suunnittelua.       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti