torstai 10. lokakuuta 2013

Jännitys kohoaa – rauhallisempaa kuin viime vuonna



Hemingway
 
Kirjoitan nyt muutaman sanan siitä, miltä kisaviikko minun mielestäni tuntuu eli mitään faktaahan tämä ei ole, vaan vankka mielipide.  Koska tiedän, että tätä blogiani lukee myös ”normaalit” ihmiset, onhan trithlonistitkin aika normaaleja, mutta ehkä vähän höyrähtäneitä, kirjoitan muustakin kuin urheilusta. Yleensä jännitys alkaa kohota samalla, kun tankkaaminen alkaa eli neljä päivää ennen kisaa. Mielessä pyörii ajatukset onko kaikki ok, toimiiko pyörä, pikanauhat ok, märkä-/uimapuku/lasit ok, geelit ja urheilupatukat ok, kisavyö ok, jne. jne. Tämä laji ei sovi heikkohermoisille.

Jokainen toimii tavallaan, mutta yksi mistä olen aika varma, on se, että moni treenaa liikaa juuri ennen kisaa. Se on äärettömän vaikeata olla treenaamatta sekä tankata hiilihydraatteja ja turvota kuin markkinapallo. Paino ei varmaa nouse kuin kilon, mutta olotila on niin kuin ei olis ikinä urheillut. Siltä se olotila tuntuu siihen asti, kun varusteet on viety kisapaikalle starttia edeltävänä päivänä. Silloin minulla tulee varma olotila siitä, että kaikki on tehty ja itsevarmuus onnistumiseen kasvaa huikeasti. Jännitys olisi varmaan eri momentissa, jos pitäisi taistella voitosta ja tämä olisi ammattilaisurheilua, jossa menestyminen vaikuttaa suoraan tilipussiin. Monesti olen miettinyt, miten esim. Jani Sievinen piti päänsä kylmänä ennen 200m sekauinnin starttia olympialaisissa tai moni muu olympiaurheilija, siinä kyllä jyvät erottuvat akanoista. Jännityksen kanssa on opittava elämään ja toisaalta se on yksi tekijä, minkä takia tätä lajia harrastetaankin. Kisan päätyttyä, latauksen ja jännityksen purkauduttua olotila on sellainen, että sitä on vaikea sanoin kuvata. Se kannattaa kokea.

Cervélo kävi tänään huollossa, vein sen Expo-alueelle ja hain pois parin tunnin kuluttua. Palkkioksi saimme vielä Mikan kanssa juomapullot eli täytyy todeta, että palvelu toimii. Pihallamme kasvaa kookospalmuja, joista putoilee palleroita maahan hirmuisen suhinan kanssa, just nyt putosi kokonainen oksa ja siitä se vasta suhina lähtikin. Ei kannata olla alla, kun ne tulevat maahan. Kaiken lisäksi täällä on kuulemma sääskiä, minä en niitä vielä ole nähnyt, mutta Ulla bongasi. Luonto on ihmeellistä.   

 

Tänään illalla vierailimme Karin ja Tuulan luona he olivat valmistaneet meille herkullisen grilli illallisen. Oli mahtavaa, kun tähän triathlon hössötykseen tulee katkoksia ja normaalia elämää. Lisäksi ruokaileminen ulkona auringonlaskua katsellen oli hieno kokemus, josta voi ammentaa voimia talven pitkiin iltoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti