Aikaero Konan ja Suomen on -13 tuntia eli jälessä tullaan. Joka kerta sopeutuminen on oma juttunsa ja ainakin minulla se ottaa noin kolme päivää. Minulla olotila heittelee päivän mittaa eli välillä tuntuu, etteihän tässä mitään ja sitten on samantien ihan poikki. Olemme yrittäneet opetella paikalliseen rytmiin menemällä nukkumaan aikaisin noin klo 21 ja tänäkin aamuna heräsin klo 05. Se on tänne paras rytmi, on hienoa seurata kun aurinko nousee ja luonto herää eloon. Sunnuntaista tiistaihin meni vähän kuin sumussa mutta jo eilinen keskiviikko oli jo varsin normaalipäivä.
Turisteilua
Olemme liikkuneet tässä Konan alueella ja nähtävää täältäkin löytyy vaikka Kona on aika pieni paikka varsinkin keskusta. Hawaiji on siitä mukavapaikka ettei täällä ainakaan haitaksi asti oli mitään "örkkejä" ja alueet on hoidettu siististi niin ei tarvitse käärmekammoisen pelätä kokoajan. Magnusteja vilistelee aina silloin tällöin ja yhden kerran pikkulintu lensi sisään avoimesta terassin ovesta. Entinen palomies pelasti sen vankalla ammattitaidolla. Nyt minun takanani joku sulkee aina oven, arvannette kuka?Paikallista pelastuspalvelua
Vaikka rannat näyttävät houkuttelevilta ja aalloissa on kiva "killua", niin ainahan siihen vaaroja liittyy. Yksi kaveri tuli ilmeisesti vähän niskoilleen hiekalle ja jäi siihen makaamaan. Mielenkiinnolla seurasin hoitoketjun alkamista ja etenemistä.
1. Rantapelastajat kävelyttivät potilaan vedenrajasta kopillee ja tilasivat ambulanssin
2. Ambulanssi tuli varsin nopeasti kohteeseen vilkut päällä. Aluksi kaveri pukkasi paareja hiekassa, ei kulkenut ei. Sen jälkeen he hakivat rankalaudan ja kaulurin ja homma alkoi toimimaan.
3. Mielenkiintoista oli paikallisen poliisin saapuminen kohteeseen hälytysajona ja vieläpä melkein yhtäaikaa
Eilen aamulla minun puhelimeni alkoi hälyttämään ja siihen tuli kuvan mukainen viesti. Milloinkahan Suomeen saataisiin järjestelmä, jolla voitaisiin antaa tarvittaessa paikalliset hälytykset älypuhelimiin. Kokeiluja on ollut muuta ainakaan minun tietääkseni ei järjestelmästä ole päästy päätökseen asti. Facebook taitaisi olla tänä päivänä se nopein. Toki täälläkin on väestöhälyttimet, ne toimivat tsunami-hälyttiminä ja testaus oli maanantaina 11.45.
Harjoittelu
Minä harjoittelen täällä enää ihan tunteen mukaan ja uskon, että se sopii minulle parhaiten. Ensimmäiset päivät minulla oli ohjelmassa pelkkää uintia ja siihen pitääkin taas totutella, kun pääsi avomereen aaltojen ja virtauksien keskelle. Suolainen merivesi kannattaa hyvin ja vedenlämpö on noin 26-27 eli optimi olosuhteet.
Matkalla aina tapahtuu, ja niin jälleen, pyörän takavaihtajan sähköjohto vaurioitui kuljetuksessa. Vaihteet olivat mykät, kun yritin lähteä tiistaina lenkille. Eikun pyörä paikalliseen pajaan ja johto vaihtoon. Homma toimi hyvin ja johto vaihtui jo samanpäivän aikana mutta täällä tulee pimeä jo klo 18 eli ekalenkki pyörällä siirtyi keskiviikolle. Juoksulenkillä rantatiellä oli mahtava juosta mutta aurinko laski niin nopeasti, että viimeisen vartin takaisin hotellille juoksin pimeässä ja täällä ei katuvaloverkosto ole ihan samaa luokkaa kuin meillä.
Matkalla aina tapahtuu, ja niin jälleen, pyörän takavaihtajan sähköjohto vaurioitui kuljetuksessa. Vaihteet olivat mykät, kun yritin lähteä tiistaina lenkille. Eikun pyörä paikalliseen pajaan ja johto vaihtoon. Homma toimi hyvin ja johto vaihtui jo samanpäivän aikana mutta täällä tulee pimeä jo klo 18 eli ekalenkki pyörällä siirtyi keskiviikolle. Juoksulenkillä rantatiellä oli mahtava juosta mutta aurinko laski niin nopeasti, että viimeisen vartin takaisin hotellille juoksin pimeässä ja täällä ei katuvaloverkosto ole ihan samaa luokkaa kuin meillä.
Tätä kirjoittaessani meillä aurinko nousee torstai aamuna ja te valmistaudutte nukkumaan kohti perjantaita. Täällä yksi päivän hienoimmista hetkistä on auringonlasku eli näihin kuviin ja tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti